Chelmsford

Chelmsfordin katedraali.
Shire Hall Chelmsfordissa.
Anglia Ruskin Universityn kampus Chelmsfordissa.
Hylands Estate.

Chelmsford on kaupunki Essexin kreivikunnassa Englannissa.[1]

Sijainti

Chelmsfordin kaupunki sijaitsee Essexin kreivikunnassa Itä-Englannissa 46 kilometrin päässä Lontoosta. Kaupungilla on juna-asema, ja Lontoo on 35 minuutin junamatkan päässä. Writtlen historiallinen kylä sijaitsee naapurissa.[2][3]

Historia

Chelmsfordin alueella oli Caesaromagus-niminen asutus Rooman valtakunnan aikana. Chelmsfordin kaupunki perustettiin vuonna 1227. Kaupunkiin keskitettiin tuolloin alueen hallintoa. Chelmsford on Essexin kreivikunnan pääkaupunki.[1]

Seurakuntakirkko perustettiin vuonna 1223. Chelmsfordin katedraalin varhaisimmat rakennelmat ovat normannien valtakauden ajoilta.[4]

Chelmsford oli viiden päivän ajan Englannin pääkaupunki vuonna 1381. Englannin kuningas Rikhard II siirsi pääkaupungin Lontoosta Chelmsfordiin kapinan kukistamisen ajaksi.[5][6]

Britannian ensimmäinen kuulalaakerivalmistaja The Hoffmann Manufacturing Company aloitti tehdastoiminnan kaupungissa vuonna 1898. Yrityksen perustivat brittiläiset Geoffrey ja Charles Barrett. Yrityksen rahoittajana toimi amerikkalainen kuulalaakerivalmistaja Ernst Gustav Hoffmann, jonka mukaan yritys nimettiin.[7]

Guglielmo Marconin perustama Marconi Company toimi kaupungissa vuodesta 1912. Marconin keksintöjen takia kaupunki tunnetaan radion synnyinkaupunkina.[1][8][9][10]

The Prodigy -yhtyeen laulaja Keith Flint omisti pubin Chelmsfordissa.[11]

Asukasluku

Vuonna 2021 kaupungissa asui 110 606 asukasta.[12]

Kulttuuri

Essexin kreivikunnan suurin musiikkitapahtuma V Festival järjestettiin Hylands Parkin alueella vuosina 1996-2017. Festivaalin tuottajana toimi yrittäjä, sir Richard Bransonin omistama Virgin Group. Samalla alueella järjestetään musiikkifestivaaleja edelleen.[13][14][15][16]

Koulutus

Anglia Ruskin Universityn kampus sijaitsee Chelmsfordissa.[17]

Nähtävyyksiä

Hylands House

Kaupungissa sijaitsee Hylands House -kartano, jonka rakensi parlamentaarikko John Comyns vuonna 1730. Päärakennus oli alunperin punatiilinen, mutta nykyisen muodon se sai tanskalaisen sokerikauppias Cornelius Hendrickson Kortrightin, hollantilaispankkiiri Pierre Caesar Labouchèren ja ruukinpatruuna John Attwoodin aikana. Maisemasuunnittelija Humphry Repton loi kartanon englantilaisen maisemapuutarhan.[21]

Tunnettuja chelmsfordilaisia

  • Alex Dowsett, kilpapyöräilijä[22]
  • Felix, dj, tuottaja[22]
  • Harry Judd, rumpali[22]
  • Penny Lancaster, malli, valokuvaaja[22]
  • Nadine Lewington, näyttelijä[23]
  • Tom Payne, näyttelijä[22]
  • Grayson Perry, kuvataiteilija[22]
  • Joe Thomas, näyttelijä[22]

Lähteet

  1. a b c Chelmsford | Historic, Cathedral, Market Town | Britannica www.britannica.com. 1.5.2024. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  2. a b c d e Chelmsford Visit Essex. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  3. Distance from Chelmsford to City of London www.distancecalculator.net. Viitattu 9.5.2024.
  4. Visiting Chelmsford Cathedral | Chelmsford Cathedral www.chelmsfordcathedral.org.uk. Viitattu 9.5.2024.
  5. Top ten facts about Chelmsford - ARU www.aru.ac.uk. Viitattu 9.5.2024.
  6. BBC: Chelmsford - The Capital of England? www.bbc.co.uk. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  7. History of Hoffmann Bearings - All Hoffmann Bearings or Replacement Hoffmann Bearings Available www.hoffmannbearings.co.uk. Viitattu 9.5.2024.
  8. Battle to save Marconi factory ITV News. 25.6.2015. Viitattu 9.5.2024.
  9. Chelmsford and the history of radio transmitting Great British Life. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  10. Marconi exhibition in Chelmsford showcases early broadcasting history bbc.com. 21.5.2022. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  11. Piers Meyler: Essex pub formerly run by The Prodigy star Keith Flint could reopen Essex Live. 12.6.2023. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  12. Chelmsford (Essex, East of England, United Kingdom) - Population Statistics, Charts, Map, Location, Weather and Web Information citypopulation.de. Viitattu 9.5.2024.
  13. V Festival latest news Essex Live. 22.4.2024. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  14. Toby Neal: The rise and fall of the V Festival www.shropshirestar.com. 19.8.2019. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  15. Lucy Buckland, Karen Price: V Festival is scrapped after more than 20 years Wales Online. 30.10.2017. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  16. Piers Meyler: County music festival with line dancing and bucking bronco could come to Essex Essex Live. 22.4.2024. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  17. Chelmsford campus - ARU www.aru.ac.uk. Viitattu 9.5.2024.
  18. Chelmsford Museum | Essex Regiment | Free Entry www.chelmsford.gov.uk. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  19. Hylands Estate - Park in Chelmsford, Chelmsford Visit Essex. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  20. Hylands Estate - Essex - Chelmsford Hylands Estate. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  21. History Hylands Estate. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  22. a b c d e f g The seven celebrities you may not know are from Chelmsford Chelmsford Weekly News. 15.5.2021. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)
  23. Advanced search IMDb. Viitattu 9.5.2024. (englanniksi)