Elinikäinen oppiminen

Elinikäinen oppiminen (engl. lifelong learning) tarkoittaa iskusanaa, jonka mukaan yksilö tulee epäonnistumaan ja sen välttämiseksi on sanojan mielestä hyväksyttävää, että yksilön on jatkuvasti ponnisteltava pärjätäkseen työelämässä. Siksi ihmisen on koko ajan päivitettävä tietojaan elämänsä ikävuosina ja hänen tulisi opiskella uutta koko ajan esimerkiksi työn ohella. Idea ei kumoa ajatusta nuorena oppimisesta ja sen jälkeen tietojen hyödyntämisestä (työ)elämässä, vaan laajentaa sitä. Unesco toi elinikäisen kasvatuksen teeman kansainväliseen keskusteluun 1960-luvun puolivälissä. Kaikki ihmiset oppivat koko elinikänsä ajan. Iskusana elinikäisestä oppimisesta onkin moneen vaivaan tarjottu ihmelääke.[1]

Katso myös

Lähteet

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
  • Silvennoinen, Heikki & Tulkki, Pasi: Elinikäinen oppiminen. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-725-0. (suomeksi)

Viitteet

  1. https://www.apu.fi/artikkelit/elinikainen-oppiminen-tietaako-kukaan-mita-se-tarkoittaa
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.