Esko Koppanen

Esko Koppanen vuonna 1982.

Esko Jussi (Esko J.) Koppanen (19. joulukuuta 1926 Sakkola – 1. marraskuuta 2002 Hyvinkää) oli suomalainen poliitikko. Hänen puolueensa oli Kansallinen Kokoomus.[1]

Koppasen vanhemmat olivat maanviljelijä Otto August Koppanen ja Anni Ollikainen. Hänen puolisonsa oli Mirja Liisa Annikki Saukkonen, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1951, ja jonka kanssa hän sai kolme lasta, vuonna 1952 syntyneen pojan ja vuosina 1955 ja 1961 syntyneet tyttäret.[1]

Koppanen oli koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, joksi hän valmistui vuonna 1951 Helsingin yliopistosta. Hän työskenteli vuosina 1954–1958 Suomen Yhdyspankin Vuoksenniskan konttorin johtajana ja vuosina 1958–1972 Suomen Yhdyspankin Hyvinkään konttorin I johtajana.[1]

Koppanen toimi 21 vuoden ajan, helmikuusta 1962 maaliskuuhun 1983, kansanedustajana Uudenmaan läänin vaalipiiristä. Hän oli jäsenenä eduskunnan sosiaalivaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa, ja lisäksi hän toimi valtiontilintarkastajana. Koppanen toimi poliittisella urallaan myös Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajana vuosina 1963–1969, Hyvinkään kunnallispolitiikassa, kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenenä, ja presidentin valitsijamiehenä kaksissa vaaleissa, 1968 ja 1978.[1] Vuonna 1993 hän erosi Hyvinkäällä kokoomuksen valtuustoryhmästä, koska ei hyväksynyt ”omaan pussiin pelaamista enkä toisten syrjimistä”.[2]

Lähteet

  1. a b c d Esko Koppanen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Korpimo, Sauli: Kokoomuksen Esko Koppanen erosi valtuustoryhmästä. Helsingin Sanomat, 2.3.1993, s. B 2. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 27.4.2020.
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1962–1966
Eduskuntaryhmä
(32)
  1. a b Olli Aulanko kuoli kesken vaalikauden 30. huhtikuuta 1964.
  2. a b Väinö Kuoppala kuoli kesken vaalikauden 2. syyskuuta 1963.
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1966–1970
Eduskuntaryhmä
(26)
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1970–1972
Eduskuntaryhmä
(37)
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1972–1975
Eduskuntaryhmä
(34)
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1975–1979
Eduskuntaryhmä
(35)
  1. Kullervo Rainio erosi kokoomuksen eduskuntaryhmästä 1978 ja liittyi Perustuslaillisen kansanpuolueen eduskuntaryhmään
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1979–1983
Eduskuntaryhmä
(47)
  1. Eeva Kuuskoski erosi kokoomuksen eduskuntaryhmästä 1980 ja liittyi Keskustan eduskuntaryhmään.
  2. a b Irma Rihtniemi-Koski kuoli kesken vaalikauden 6. tammikuuta 1981.
  • n
  • k
  • m
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta