Georges Wolinski

Georges Wolinski vuonna 2007.

Georges Wolinski (28. kesäkuuta 1934 Tunis – 7. tammikuuta 2015 Pariisi) oli ranskalainen sarjakuva- ja pilapiirtäjä. Hän kuoli tammikuussa 2015 Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehdyssä hyökkäyksessä.[1] Wolinski syntyi Ranskan Tunisiassa ranskalais-italialaisen äidin ja puolanjuutalaisen isän lapsena ja muutti toisen maailmansodan jälkeen perheensä mukana Pariisiin, jossa hän opiskeli arkkitehtuuria vuodesta 1952 lähtien.

Vuonna 1960 Charlie Hebdonin edeltäjä pilalehti Hara-Kiri alkoi julkaista Wolinskin poliittisia ja eroottisia piirroksia. Pariisin opiskelijamellakoiden yhteydessä vuonna 1968 hän perusti yhdessä sarjakuvapiirtäjä Sinén kanssa satiirilehti L’Enragén. Hara-Kirin, Charlie Hebdon ja L’Enragén lisäksi Wolinskin piirroksia ovat julkaisseet muun muassa Ranskan kommunistisen puolueen päivälehti L’Humanité sekä viikkolehti Paris Match.

Wolinski laati käsikirjoituksen Georges Pichardin piirtämään eroottissävytteiseen sarjakuvaan Paulette, jota julkaistiin yhden albumin verran myös Suomessa vuonna 1975. Paulettea julkaistiin suomeksi myöhemmin 1980-luvulla myös Tapiiri-lehdessä.[2]

Wolinski kuoli Charlie Hebdon iskussa 2015.[3]

Suomennetut julkaisut

  • Georges Wolinski & Georges Pichard: Paulette. (Paulette, 1971.). Suomentanut Jukka Kemppinen. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02008-0.

Lähteet

  • Georges Wolinski Lambiek Comiclopedia. (englanniksi)

Viitteet

  1. Jewish cartoonist Georges Wolinski among 12 dead in Paris shooting 7.1.2015. Jewish Telegraphic Agency. Viitattu 8.1.2015. (englanniksi)
  2. Tapiiri 1/85 – nro 5. Suomen Sarjakuvaseuran kokoelman tietokanta. Viitattu 8.1.2015.
  3. Lepoint.fr

Aiheesta muualla

  • Georges Wolinskin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa [Internet Archive]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Georges Wolinski Wikimedia Commonsissa
  • Nostalginen sarjakuva-albumikatsaus. Hapatus, 7.12.2013.


Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Japani
  • Kreikka
  • Alankomaat
  • Puola
  • Portugali
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
  • RKD Artists
  • ULAN
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
Muut
  • Europeana
  • IdRef