Luettelo Suomen kansallispuistoista

Luonnonsuojelu


Teemasivu

n  k  m

Tämä artikkeli on luettelo Suomen kansallispuistoista. Suomen luonnonsuojelulaki määrittää kansallispuiston yhdeksi tyypiksi Suomen luonnonsuojelualueista. Lain mukaan kansallispuisto voidaan perustaa vain valtion omistamalle alueelle, mutta puistoon liittyvä, muun julkisoikeudellisen yhteisön kuin valtion omistama alue voidaan yhteisön suostumuksella liittää kansallispuistoon. Kansallispuiston pinta-alan on oltava vähintään 1 000 hehtaaria. Alueella on oltava merkitystä yleisenä luonnonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta.[1]

Suomessa on 41 kansallispuistoa.

  • Pinta-alaltaan Suomen suurin kansallispuisto on vuonna 1956 perustettu 2 860 neliökilometrin laajuinen Lemmenjoki.
    Pinta-alaltaan Suomen suurin kansallispuisto on vuonna 1956 perustettu 2 860 neliökilometrin laajuinen Lemmenjoki.
  • Pienin on vuonna 1956 perustettu 6 neliökilometrin laajuinen Petkeljärvi.
    Pienin on vuonna 1956 perustettu 6 neliökilometrin laajuinen Petkeljärvi.
  • Hossa on perustettu vuonna 2017.
    Hossa on perustettu vuonna 2017.
Logo Kansallispuisto Maakunta Kunta Pinta-ala (km²) Perustettu Käyntimäärä 2023[2] Lähde
Etelä-Konneveden kansallispuisto Pohjois-Savo ja Keski-Suomi Rautalampi ja Konnevesi 15,44 2014 &&&&&&&&&&031000.&&&&0031 000 [3]
Helvetinjärven kansallispuisto Pirkanmaa Ruovesi 49,5 1982 &&&&&&&&&&044000.&&&&0044 000 [4]
Hiidenportin kansallispuisto Kainuu Sotkamo 45 1982 &&&&&&&&&&&09800.&&&&009 800 [5]
Hossan kansallispuisto Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa Suomussalmi, Kuusamo, Taivalkoski 110 2017 &&&&&&&&&&077900.&&&&0077 900 [6]
Isojärven kansallispuisto Pirkanmaa Kuhmoinen 22 1982 &&&&&&&&&&024300.&&&&0024 300 [7]
Itäisen Suomenlahden kansallispuisto Kymenlaakso Pyhtää, Kotka, Hamina ja Virolahti 7 1982 &&&&&&&&&&015800.&&&&0015 800 [8]
Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto Etelä-Pohjanmaa ja Satakunta Kauhajoki ja Karvia 57 1982 &&&&&&&&&&026300.&&&&0026 300 [9]
Kolin kansallispuisto Pohjois-Karjala Joensuu, Kontiolahti ja Lieksa 30 1991 &&&&&&&&&0249100.&&&&00249 100 [10]
Koloveden kansallispuisto Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala Enonkoski, Heinävesi ja Savonlinna 23 1990 &&&&&&&&&&014200.&&&&0014 200 [11]
Kurjenrahkan kansallispuisto Varsinais-Suomi Aura, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Pöytyä, Rusko ja Turku 29 1998 &&&&&&&&&&067300.&&&&0067 300 [12]
Lauhanvuoren kansallispuisto Etelä-Pohjanmaa Kauhajoki ja Isojoki 54 1982 &&&&&&&&&&021300.&&&&0021 300 [13]
Leivonmäen kansallispuisto Keski-Suomi Joutsa 30 2003 &&&&&&&&&&028700.&&&&0028 700 [14]
Lemmenjoen kansallispuisto Lappi Inari ja Kittilä 2 860 1956 &&&&&&&&&&023900.&&&&0023 900 [15]
Liesjärven kansallispuisto Kanta-Häme, Uusimaa ja Varsinais-Suomi Tammela, Somero ja Karkkila 22 1956 &&&&&&&&&&050400.&&&&0050 400 [16]
Linnansaaren kansallispuisto Etelä-Savo ja Pohjois-Savo Rantasalmi, Savonlinna ja Varkaus 96 1956 &&&&&&&&&&039200.&&&&0039 200 [17]
Nuuksion kansallispuisto Uusimaa Espoo, Kirkkonummi ja Vihti 53 1994 &&&&&&&&&0274400.&&&&00274 400 [18]
Oulangan kansallispuisto Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi Kuusamo ja Salla 290 1956 &&&&&&&&&0175800.&&&&00175 800 [19]
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto Lappi Kittilä, Enontekiö, Muonio ja Kolari 1 020 1938 &&&&&&&&&0584000.&&&&00584 000 [20]
Patvinsuon kansallispuisto Pohjois-Karjala Lieksa ja Ilomantsi 105 1982 &&&&&&&&&&016500.&&&&0016 500 [21]
Perämeren kansallispuisto Lappi Kemi ja Tornio 157 1991 &&&&&&&&&&&06400.&&&&006 400 [22]
Petkeljärven kansallispuisto Pohjois-Karjala Ilomantsi 6 1956 &&&&&&&&&&016100.&&&&0016 100 [23]
Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto Pirkanmaa ja Satakunta Huittinen, Kokemäki ja Sastamala 27 1993 &&&&&&&&&&020200.&&&&0020 200 [24]
Pyhä-Häkin kansallispuisto Keski-Suomi Saarijärvi 13 1956 &&&&&&&&&&018400.&&&&0018 400 [25]
Pyhä-Luoston kansallispuisto Lappi Pelkosenniemi, Sodankylä ja Kemijärvi 142 1938 &&&&&&&&&0217400.&&&&00217 400 [26]
Päijänteen kansallispuisto Päijät-Häme Padasjoki, Asikkala ja Sysmä 14 1993 &&&&&&&&&&067000.&&&&0067 000 [27]
Repoveden kansallispuisto Kymenlaakso ja Etelä-Savo Kouvola ja Mäntyharju 15 2003 &&&&&&&&&0132400.&&&&00132 400 [28]
Riisitunturin kansallispuisto Lappi Posio 76 1982 &&&&&&&&&&061200.&&&&0061 200 [29]
Rokuan kansallispuisto Pohjois-Pohjanmaa Vaala ja Utajärvi 15 1956 &&&&&&&&&&047700.&&&&0047 700 [30]
Saaristomeren kansallispuisto Varsinais-Suomi Parainen ja Kemiönsaari 500 1983 &&&&&&&&&&078800.&&&&0078 800 [31]
Salamajärven kansallispuisto Keski-Pohjanmaa ja Keski-Suomi Perho, Kivijärvi ja Kinnula 62 1982 &&&&&&&&&&025300.&&&&0025 300 [32]
Sallan kansallispuisto Lappi Salla 99,83 2022 &&&&&&&&&&062200.&&&&0062 200 [33]
Seitsemisen kansallispuisto Pirkanmaa Ylöjärvi ja Ikaalinen 45,5 1982 &&&&&&&&&&043600.&&&&0043 600 [34]
Selkämeren kansallispuisto Satakunta ja Varsinais-Suomi Eurajoki, Kustavi, Merikarvia, Pori, Pyhäranta, Rauma ja Uusikaupunki 913 2011 &&&&&&&&&&079400.&&&&0079 400 [35]
Sipoonkorven kansallispuisto Uusimaa Helsinki, Vantaa ja Sipoo 24 2011 &&&&&&&&&0172500.&&&&00172 500 [36]
Syötteen kansallispuisto Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi Pudasjärvi, Posio ja Taivalkoski 299 2000 &&&&&&&&&0106100.&&&&00106 100 [37]
Tammisaaren saariston kansallispuisto Uusimaa Raasepori 52 1989 &&&&&&&&&&053200.&&&&0053 200 [38]
Teijon kansallispuisto Varsinais-Suomi Salo 33,85 2015 &&&&&&&&&&093000.&&&&0093 000 [39]
Tiilikkajärven kansallispuisto Pohjois-Savo ja Kainuu Rautavaara ja Sotkamo 71 1982 &&&&&&&&&&024700.&&&&0024 700 [40]
Torronsuon kansallispuisto Kanta-Häme Tammela 30 1990 &&&&&&&&&&058000.&&&&0058 000 [41]
Urho Kekkosen kansallispuisto Lappi Sodankylä, Savukoski ja Inari 2 550 1983 &&&&&&&&&0417600.&&&&00417 600 [42]
Valkmusan kansallispuisto Kymenlaakso Pyhtää ja Kotka 19,5 1996 &&&&&&&&&&020000.&&&&0020 000 [43]

Lähteet

  1. Luonnonsuojelulaki, 11 ja 22 pykälät Finlex. Viitattu 9.7.2015.
  2. Käyntimäärät maastossa Metsähallitus. Viitattu 21.6.2024.
  3. Laki Etelä-Konneveden kansallispuistosta 661/2014 finlex.fi. 8.8.2014. Helsinki: Oikeusministeriö. Arkistoitu 17.2.2015. Viitattu 16.2.2015. (suomeksi) (ruotsiksi)
  4. Helvetinjärven kansallispuisto Metsähallitus. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  5. Hiidenportin kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 20.3.2019. (suomeksi)
  6. Hossan kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 20.3.2019. (suomeksi)
  7. Isojärven kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  8. Itäisen Suomenlanden kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  9. Kauhaneva-Pohjakankaan kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  10. Kolin kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  11. Koloveden kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  12. Kurjenrahkan kansallispuisto Metsähallitus. Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  13. Lauhanvuoren kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  14. Leivonmäen kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  15. Lemmenjoen kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  16. Liesjärven kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  17. Linnansaaren kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  18. Nuuksion kansallispuisto Metsähallitus. Arkistoitu 23.6.2015. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  19. Oulangan kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 20.3.2019. (suomeksi)
  20. Pallas-Yllästunturin kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  21. Patvinsuon kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  22. Perämeren kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 20.3.2019. (suomeksi)
  23. Petkeljärven kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  24. Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  25. Pyhä-Häkin kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  26. Pyhä-Luoston kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  27. Päijänteen kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  28. Repoveden kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  29. Riisitunturin luonto luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 14.12.2023.
  30. Rokuan kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 20.3.2019. (suomeksi)
  31. Saaristomeren kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  32. Salamajärven kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  33. Sallan kansallispuisto luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 29.1.2022.
  34. Seitsemisen kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  35. Selkämeren kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  36. Sipoonkorven luonto luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 13.12.2023.
  37. Syötteen kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 20.3.2019. (suomeksi)
  38. Tammisaaren saariston kansallispuisto Metsähallitus. Arkistoitu 23.6.2015. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  39. Laki Teijon kansallispuistosta 1260/2014 finlex.fi. 19.12.2014. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 16.2.2015. (suomeksi) (ruotsiksi)
  40. Tiilikkajärven luonto luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 13.12.2023.
  41. Torronsuon kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  42. Urho Kekkosen kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)
  43. Valkmusan kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 23.6.2015. (suomeksi)

Katso myös

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Luettelo Suomen kansallispuistoista.
  • Metsähallitus: Suojelualueet valtion mailla ja vesillä
  • n
  • k
  • m
Suomen kansallispuistot
Koli
  • n
  • k
  • m
Historia
Maantiede
Hallinto
Talous
Yhteiskunta
Kulttuuri