Mark Plaatjes

Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Stuttgart 1993 maraton

Mark Plaatjes (s. 1. kesäkuuta 1961 Johannesburg, Etelä-Afrikka) on yhdysvaltalainen entinen kestävyysjuoksija.

Plaatjes voitti ensimmäisen Etelä-Afrikan mestaruutensa maratonjuoksussa jo 1979. Vuonna 1983 hän voitti maansa mestaruuden maastojuoksussa, 1985 maastojuoksussa ja maratonilla sekä 1987 jälleen maastojuoksussa. Hän aloitti opintonsa Witwatersrandin yliopistossa vuonna 1984 ja valmistui 1987 fysioterapian maisteriksi. Seuraavana vuonna hän haki Yhdysvalloista poliittista turvapaikkaa. Hän sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden 1993 ja selviytyi samana vuonna Yhdysvaltojen Stuttgartin MM-kisoihin osallistuvaan joukkueeseen. Kisoissa Plaatjes voitti maratonin MM-kultaa. Namibian Lucketz Swartbooi johti kilpailua pitkään ja näytti voittavan juoksun helposti. Vain pari kilometriä ennen maalia hän kuitenkin hyytyi, ja Plaatjes pääsi nousemaan voittajaksi. Hänestä tuli täten ensimmäinen yhdysvaltalainen miesten kestävyysjuoksun maailmanmestari.

Urheilu-uransa jälkeen Plaatjes on toiminut valmentajana.

Yksityiselämä

Hän asuu Boulderissa, Coloradossa, ja pitää kuntoutusklinikkaa. Hän on naimisissa ja hänellä on kolme tytärtä.lähde?

Miesten maratonin maailmanmestarit

1983: Robert de Castella | 1987: Douglas Wakiihuri | 1991: Hiromi Taniguchi | 1993: Mark Plaatjes | 1995: Martín Fiz | 1997: Abel Antón | 1999: Abel Antón | 2001: Gezahegne Abera | 2003: Jau’ad Gharib | 2005: Jau’ad Gharib | 2007: Luke Kibet | 2009: Abel Kirui | 2011: Abel Kirui | 2013: Stephen Kiprotich | 2015: Ghirmay Ghebreslassie | 2017: Geoffrey Kirui | 2019: Lelisa Desisa | 2022: Tamirat Tola | 2023: Victor Kiplangat

Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • World Athletics
  • Tilastopaja 🔒
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.