Maud Behn

Maud Angelica Behn
Henkilötiedot
Syntynyt29. huhtikuuta 2003 (ikä 21)
Oslo, Norja
Kansalaisuus norjalainen
Vanhemmat prinsessa Märtha Louise (äiti)
Ari Behn (isä)
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Maud Angelica Behn (s. 29. huhtikuuta 2003[1]) on Norjan prinsessa Märtha Louisen ja tämän entisen miehen Ari Behnin vanhin tytär.

Perhe

Maud syntyi Oslon yliopistollisessa keskussairaalassa.[2] Hänet kastettiin kuninkaallisen palatsin kappelissa 2. heinäkuuta 2003.[3]

Maudilla on kaksi nuorempaa sisarta, Leah (2005) ja Emma (s. 2008). Vanhemmat ilmoittivat eroavansa vuonna 2016.[4] Isä Ari teki itsemurhan jouluna 2019. Maud piti tämän hautajaisisa puheen.[5]

Asema ja toiminta julkisuudenhenkilönä

Vuonna 2018 Maud ja hänen isänsä alkoivat tekemään yhdessä lastenkirjaa, joka ei kuitenkaan koskaan valmistunut.[6] Ensimmäisen kirjansa, nimeltä Tråder av tårer, Maud julkaisi syyskuussa 2021, ja kirja käsittelee isänsä menettäneen tytön surua. Kuukautta myöhemmin kirja oli noussut Norjan luetuimpien listalle.[7][8]

Märtha Louisen lapsilla ei ole kuninkaallisia titteleitä.[9] Maud on kuitenkin Norjan nykyisessä kruununperimysjärjestyksessä viidentenä.[10]

Vuonna 2022 Behn paljastui yhdeksi Norjan Masked Singer -kilpailun (norj. Maskorama) osallistujaksi.[11]

Kunnianosoituksia

  • Harald V:n vuosien 1991–2016 juhlamitali (Norja, 2016)[12]

Lähteet

  1. Maud Angelica Behn. Store norske leksikon, 22.8.2023. Artikkelin verkkoversio. (norjaksi)
  2. Vagle, Caroline: Avbrøt London-tur og hastet hjem Se og Hør. 29.4.2023. Viitattu 26.4.2024. (norjaksi)
  3. The Princess' Familiy The Royal House of Norway. 2024. Viitattu 26.4.2024. (englanniksi)
  4. Kantola, Iida: Norjan prinsessa Märtha Louise eroaa: ”Ei ole enää mitään, mitä voisimme tehdä” Ilta-Sanomat. 5.8.2016. Viitattu 26.4.2024.
  5. Norjan prinsessan ex-mies Ari Behn kuoli viime jouluna – muistatko 16-vuotiaan tyttären koskettavan puheen hautajaisissa? Iltalehti. 26.12.2020. Viitattu 26.4.2024.
  6. Norli, Camilla: Maud Angelica gir ut bok - skriver om sorgen som tok overhånd VG. 10.9.2021. Viitattu 26.4.2024. (norjaksi)
  7. Maud Angelica debuterer som forfatter: Gir ut bok om sorgen etter faren Nettavisen. 10.9.2021. Viitattu 26.4.2024. (norjaksi)
  8. Stoveland, Kjetil: Topper listene Dagbladet. 29.10.2021. Viitattu 26.4.2024. (norjaksi)
  9. Derfor har de ikke titler Dagbladet. 30.1.2024. Viitattu 26.4.2024. (norjaksi)
  10. Arverekken Det norske kongehuset. 2024. Viitattu 26.4.2024. (norjaksi)
  11. Maud Angelica Behn er Dandy i «Maskorama»: – Jeg ville utfordre meg selv Nettavisen. 5.11.2022. Viitattu 26.4.2024. (norjaksi)
  12. Tildeling av Kong Harald Vs jubileumsmedalje 1991-2016 Det norske kongehuset. 2016. Viitattu 26.4.2024. (norjaksi)