Ry Russo-Young

Ry Russo-Young
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Ohjaaja
Palkinnot

Palkinto tapahtumassa South South Southwest 2007 elokuvalle Orphans[2].
Gotham Independent Film Award -palkinto 2009 filmille You Wont Miss Me.

Aiheesta muualla
IMDb
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Ry Russo-Young (s. 16. marraskuuta 1981 New York) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, joka asuu Los Angelesissa.

Russo-Young on syntynyt ja käynyt koulunsa New Yorkissa. Hän alkoi 23-vuotiaana kirjoittaa käsikirjoitusta elokuvaan Orphans. Hän oli päättänyt filmata sen ilman tuotantoyhtiöiden tukea, joten juoni oli pidettävä yksinkertaisena.[3]

Russo-Young tunnetaan itsenäisistä elokuvanäkemyksistään sekä uudenlaisista, ajatuksellisista ja visuaalisesti hienostuneista ohjauksista[3]. Hän ohjasi vuonna 2019 Metro-Goldwyn-Mayerin ja Warner Bros.:n yhteistuotantona tehdyn filmin The Sun Is Also a Star. Opiskellessaan kamerankäyttöä hän ohjasi lyhytelokuvia sekä teki täyspitkät elokuvat You Won't Miss Me ja Before I Fall. Näiden jatkoksi Russo-Young kehittää tuottaja Neal Moritzin kanssa elokuvaa Nightlife. Dorothy Fortenberryn kirjoittama tarina kertoo naispuolisesta poliisista. Tämä seuraa kameleonttimaista taiteilijaa, joka osaa varastaa identiteettejä ja muuttaa radikaalisti ulkonäköään - ja joka on juuri muuttumassa sarjamurhaajaksi.[4]

Ohjaukset

  • 2003: Babes in Toyland (Short)
  • 2005: Marion (Short)
  • 2007: Orphans
  • 2009: You Wont Miss Me
  • 2012: Nobody Walks
  • 2017: Before I Fall
  • 2018: Everything Sucks! (Episodit: "What the Hell's a Zarginda?", "Sometimes I Hear My Voice" ja "Cheesecake to a Fat Man")
  • 2018: Sweetbitter (Episodi: "Weird Night")
  • 2018: Cloak & Dagger (Episodi: "Princeton Offense")
  • 2019: The Sun Is Also a Star
  • Tulossa: Nightlife[4]

Lähteet

  1. (en) Internet Movie DatabaseView and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. Past Winners. South By Southwest Film News. Web Archive 2009. Viitattu 22.4.2020.
  3. a b Ry Russo-Young. Constellation Magazine. Web Archive 2010. Viitattu 22.4.2020.
  4. a b Anita Busch: Female Director Scorecard: Paramount Pictures Gears Up; 'Nightlife' Coming From Neal Moritz 6.4.2018. Deadline. Viitattu 22.4.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Ry Russo-Young Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa
  • Puola