Tero Kainulainen

Tero Kainulainen on suomalainen urheilutoimittaja ja -selostaja. Hän on työskennellyt 1990-luvulla alkaneella työurallaan muun muassa Yle Urheilun, Eurosportin ja Viasat Urheilun palveluksessa.[1] Eurosportilla hän selosti 2000-luvun alussa jalkapalloa. Ylellä hän on selostanut muun muassa radiossa olympialaisia. Vuodesta 2013 asti Kainulainen on tehnyt selostajan ja toimittajan töitä Viasatille. Viasatilla Kainulainen selostaa muun muassa jääkiekon NHL:ää ja jalkapalloa. Aiemmin hän selosti myös KHL:ää, jonka otteluita Viasat näytti. Kesäolympialaisissa 2016 hän selosti Ylellä pääosin naisten jalkapalloa[1]. Kainulainen oli yksi Ylen selostajista Jalkapallon MM-kisoissa 2018[1]. Hän jatkaa Ylen arvokisaselostajana jalkapallon EM-kisoissa 2020.[2]

Lähteet

  1. a b c Kosunen, Janne: Suuri suru varjostaa Ylen uuden suosikkiselostajan työtä: ”Että isä olisi kuullut minut selostamassa MM-kisoja” Ilta-Sanomat. 26.6.2018. Viitattu 9.12.2018.
  2. Visuri, Roope: Tässä on Huuhkajien ohjelma EM-kisoissa – näin seuraat EM-jalkapalloa Ylen kanavilta yle.fi. 29.5.2021. Viitattu 1.6.2021.