Turtola (Tampere)

Turtolan K-Citymarket. Kuva vuodelta 2009.

Turtola on yksi Tampereen kaupunginosista. Se sijaitsee Kaakkois-Tampereella noin viiden kilometrin päässä keskustasta. Sen naapurikaupunginosia ovat Muotiala, Aakkula, Messukylä, Viiala ja Korkinmäki. Turtolassa oli vuoden 2022 tilastojen mukaan 969 asukasta[1].

Turtolassa sijaitsee yksi Tampereen hypermarkettikeskittymistä. Kauppakeskittymä käsittääkin suuren osan kaupunginosasta, ja asutus sijoittuu pääosin keskittymän pohjois- ja itäpuolelle. Turtola rajautuu pohjoisosassa puistoalueeseen ja Messukylän golfkenttään. Kaupunginosan eteläosassa on puolet Hervannan valtaväylän ja Pyhäjärventien välisestä liittymäalueesta.[1]

Vuoden 1540 maakirjassa mainittu Turtola oli yksi Messukylän – alkujaan Suur-Pirkkalan pitäjään kuuluneen Messukylän henkikirjakylän – taloista. Kuitenkin jo vuodelta 1465 olevassa asiakirjassa mainitaan Messukylän jakokunnan edustajana Olaff Twrdo. Täyttä varmuutta Turto-nimen alkuperästä ei ole, mutta professori Viljo Nissilän mukaan Turto-nimi on yhdistettävissä verbiin turtua ja adjektiiviin turta. Myös professori K. V. Kaukovalta yhdistää sanan adjektiiviin turta merkitykseen ’raskasmielinen ja vakava’. Samaa juurta on mahdollisesti kylännimi Tursola Kangasalla ja Sahalahdella. Turto-nimi on joissakin lähteissä yhdistetty myös ruotsalaiseen miehennimeen Tord. Turtolasta tuli rustholli 1700-luvulla ja se jaettiin kahteen osaan, Turtolaan ja Turtoseen, vuonna 1773.

Turtolasta tuli vuonna 1947 osa Tamperetta, kun Messukylän kunta liitettiin Tampereeseen. Kaupunginosan ensimmäinen asemakaava hyväksyttiin vuonna 1963.[1]

Lähteet

  • Sijainti kartalla
  • Turtolan kauppakeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 155. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.

Viitteet

  1. a b c Jannika Melkko: Turtola on palvelujen ytimessä. Aamulehti, 23.3.2024, 143. vsk, nro 82, s. 1–2 (Koti-liite). Tampere: Sanoma Media Finland Oy.
Tampereen suuralueet, suunnittelualueet, tilastoalueet ja kaupunginosat
Keskustan suuralue

Amuri: Amuri A · Amuri B · Särkänniemi
Kyttälä: Jussinkylä · Kyttälä A · Kyttälä B
Petsamo: Petsamo
Kaleva: Kaleva · Liisankallio · Kalevanrinne · Hakametsä
Kalevanharju: Kalevanharju · Järvensivu · Vuohenoja
Pyynikki: Pyynikki · Pyynikinrinne · Kaakinmaa
Finlayson: Finlayson · Tammerkoski
Nalkala-Ratina: Nalkala · Ratina
Tammela: Osmonmäki · Tammela A · Tammela B · Tulli
Tampella-Lapinniemi: Lapinniemi · Lappi · Tampella
Kissanmaa: Kauppi · Kissanmaa · Uusikylä
Niihama: Kaupinlaakso · Niihama

Koillinen suuralue

Messukylä : Ristinarkku · Aakkula · Messukylä
Olkahinen: Kumpula · Tasanne · Olkahinen
Leinola: Leinola · Holvasti
Atala: Atala
Pappila: Pappila
Linnainmaa: Linnainmaa · Hankkio
Ojala: Ojala
Takahuhti: Takahuhti · Ruotula · Huikas
Turtola: Turtola, Viiala
Kämmenniemi: Kämmenniemi
Nurmi-Sorila: Nurmi · Sorila · Aitoniemi
Teisko: Polso · Terälahti · Velaatta · Viitapohja

Kaakkoinen suuralue

Kaukajärvi: Kaukajärvi · Lukonmäki · Annala · Haihara
Hervanta pohjoinen: Hervanta luode · Hervanta koillinen
Hervanta etelä: Hervanta lounas · Hervanta kaakko
Rusko: Rusko
Hervantajärvi: Hervantajärvi
Vehmainen: Vehmainen
Hallila: Hallila

Eteläinen suuralue

Härmälä: Härmälä · Rantaperkiö
Koivistonkylä: Rautaharkko · Taatala · Koivistonkylä · Veisu · Korkinmäki · Nirva
Peltolammi: Lakalaiva · Peltolammi · Multisilta · Sarankulma · Lahdesjärvi
Hatanpää: Hatanpää
Nekala: Viinikka · Nekala · Vihioja
Muotiala: Jokipohja · Muotiala
Vuores: Vuores

Läntinen suuralue

Epilä: Epilä · Epilänharju · Hyhky · Kaarila
Haukiluoma: Haukiluoma · Lamminpää
Ikuri: Ikuri
Kalkku: Kalkku
Myllypuro: Myllypuro
Pispala: Ylä-Pispala · Tahmela · Ala-Pispala
Rahola: Villilä · Rahola
Tesoma: Ristimäki · Tesomajärvi
Tohloppi: Tohloppi

Luoteinen suuralue

Lentävänniemi: Lentävänniemi
Lielahti: Lielahti · Niemenranta · Hiedanranta · Santalahti
Lintulampi: Niemi · Pohtola · Ryydynpohja · Lintulampi

Kaupunginosat jotka eivät ole tilastoalueita

Taraste

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.