Vapaalehdykkäsoitin

Vapaalehdykkäsoitin on aerofoneihin kuuluva soitintyyppi, jonka ääni muotoutuu joustavan kieliliuskan värähtelystä sille sovitetussa kehyksessä. Ääni syntyy, kun kieli sulkee ja avaa jaksoittaisesti ilmakanavansa, johon saatetaan ilmaa puhaltamalla, palkeilla tai koneellisesti. Tämä saa ilmavirran aaltoliikkeeseen. Äänen korkeutta voidaan säädellä kielten pituudella, paksuudella, jäykkyydellä, massalla, muodolla ja joskus myös resonaatioputken pituudella.^[1]

Vapaalehdykkäsoittimissa on tavallisimmin useita vapaalehdykkäsarjoja, joissa jokaista ääntä vastaa oma kieliliuskansa ja ilmakanavansa. Esimerkkejä ovat huuliharppu, harmonikka, harmoni, urkujen eräät kielipillit sekä aasialaiset suu-urut.^[1]

Kieliin usein liitetyillä resonaatioputkilla on yleensä pelkästään sointia värittävä vaikutus, mutta suu-uruissa niillä on äänenkorkeuden muodostava merkitys.^[1]

Tunnusomaista vapaalehdykkäsoittimille on äänen voimakkuuden herkkyys ilmanpaineen mukaan, joten ne sopivat hyvin dynaamisesti vaihtelevaan musiikkiin.^[1]

Vapaalehdykkäkieli perusasennossa.
Ilmanpaineen alla kieli estää ilmavirtauksen, lukuun ottamatta pientä, nopeaa läpivirtausta kärjessä.
Kieltä käytettäessä se liikahtaa kehyksestään.
Kielen joustavuus saattaa sen takaisin, jolloin aaltoliike muodostuu.